Tausta:

Nelli tutustui CrossFitiin keväällä 2014 Eastin On-Rampilla. Silloin vielä koripalloa pääsarjatasolla pelanneen urheilijan oli kauden päätyttyä mahdollisuus päästä kokeilemaan houkuttelevalta kuulostavaa uutta lajia. Laji vei sydämmen kertaheitolla ja ajatus lajinvaihdosta kävikin aika nopeasti mielessä. Yksi kausi kuitenkin mentiin vielä koristossut jalassa, kolmosen kaaren takaa heittoja ottaen. Suoraan lajitreeneistä livahdettiin usein CrossFit-salille, tietysti koripallovalmentajilta salaa. Kauden aikana vahvistui ajatus siitä, että koripallon oli aika jäädä. Eastiltä oli helppo löytää oma paikkansa uudessa joukkueessa, uudella kotikentällä, mikä tekikin päätöksenteon helpoksi. CrossFit haastoi aivan uudella tavalla ja halu kilpailemaan itseään ja muita vastaan oli Nellillä kova alusta asti.  Sielle tielle on jääty, eikä päätöstä kuulemma ole tarvinnut katua hetkeäkään.

On-Ramp kurssilla toukokuussa 2014 hikoillut Nelli ei olisikaan ihan heti uskonut muutaman vuoden kuluttua löytävänsä itsensä valmentajan paikalta ja tekevänsä tulevaisuudessa päätoimisesti töitä CrossFit Eastillä. CrossFitistä on tullut vuosien saatossa todella iso osa Nellin elämää, niin töiden kuin "vapaa-ajankin" osalta. Jollet löydä Nelliä salilta valmentamasta, löydät hänet luultavasti salilta treenaamasta tai pyörimästä ihan muuten vain, koska kukapa nyt ei kotona viihtyisi ;) Nellillä on tavoitteet korkealla CrossFitissä myös urheilijana ja hänet voikin löytää kilpailujen kärkikahinoista kamppailemassa.

Nelli valmentajana:

Valmentajana Nelli aloitti Eastillä 2017 tammikuussa. Sitä ennen Nelli oli jo ottanut askeleita valmentajana Eastin Junioreiden kanssa sekä On-Ramp kursseilla apuvalmentajan roolissa. Nellin vahvuuksia valmentajana on motivoiminen, tsemppaaminen ja asiakkaiden haastaminen ylittämään itseään ja kokeilemaan uusia asioita. Tekniikkavinkit on myös Nellin juttu, ja etenkin painonnostotekniikoiden hiomista Nelli voisi harrastaa vaikka hamaan loppuun. Omat suosikkiliikkeet löytyykin painonnoston puolelta ja varsinkin tempaus kuuluu Nellin ehdottomiin suosikkeihin. Oman kilpailukokemuksen kautta Nelli pystyy tarjoamaan erilaisia vinkkejä ja näkökulmaa lajiin, joista myös perus harrastaja voi hyötyä. Oman loukkaantumisen myötä Nellin silmät ovat auenneet myös valmentajan roolissa uudella tavalla loukkaantumisten ennaltaehkäisyyn, palautumiseen ja kuntouttamiseen. Myös mentaalipuolen jutut ovat alkaneet kiinnostaa.